Syksy
Syksy saapuu!
Katsoessamme ulos luontoon, huomaamme puiden lehtien alkaneen kellastua.
Syksy tekee tuloaan. Monella on kiire poimimaan puolukoita, noita punaisia supermarjoja, jotka sisältävät terveellisiä aromeja. Toiset rakastavat syksyistä sienimetsää ja sen antimia.
Syksy tuo ihmisten mieliin monenlaisia ajatuksia. Toisille syksy väriloistoineen on vuodenajoista kaunein. Joillekin syksyn sateet ja tuulet aiheuttavat jopa masennusta ja toivottomuutta.
Samalla kun puut ja pensaat pudottavat lehtensä, niissä on uuden elämän alku. Kesällä valmistuu uudet silmut jälleen uuteen elämään.
Jumala on tehnyt kaiken niin kauniisti ja ajallaan. Luonnossa ei mikään ole sattuman varassa, vaan kaikella on tarkoituksensa ja tehtävänsä.
Ihmisen elämäkin on määrätynlaista kiertokulkua. Me synnymme, kasvamme ja samaan aikaan vähitellen vanhenemme. Meille on annettu etsikkoaika, jolloin voimme löytää Jumalan ja tarkoituksen elämällemme. Sanoohan Raamattu Sarnaajan kirjassa 12: 1 ”Muista Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin pahat päivät tulevat”. Monet löytävät todella Luojan ja Jumalan jo nuoruudessaan. Miten suurta onkaan, kun on löytänyt Jumalan ja tarkoituksen elämälleen, saanut kokea syntien anteeksisaamisen ja löytänyt yhteyden Jeesukseen. Tämä on kuin uuden elämän ihme.
Kuuluuko tämä uuden elämän löytäminen kaikille?
Sinä, joka kipuilet epäonnistumisien ja syyllisyyden kanssa, masennuksen ja murheen täyttäessä elämäsi. Sinä, joka et näe mitään valonpilkettä missään, juuri sinulle kuuluu tämä Jeesuksen kehoitus: ”Tulkaa minun tyköni kaikki työtä tekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon”( Matt. 11:28). Jeesuskin oli kiusattu niinkuin mekin, mutta Hän kuoli ristillä ja sai aikaan iankaikkisen sovituksen ja Raamattu kertoo, että” kaikille jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi”.
Tässä tapahtuu se luonnon ihme mikä on syksyn sanoma: vanha kuolee pois antaakseen tilaa uudelle elämälle.
Sinun vanha elämäsi kuolee ja saat syntyä uuteen elämään Jumalan yhteydessä.
Jumala haluaa tehdä sinun elämässäsi uutta. On vain kysymys siitä, haluatko sinä Jumalan tulevan elämääsi, se on sinusta kiinni. Siksi toivon sinunkin sanovan, minkä itsekin olen omalla kohdallani kerran sanonut: ”Tapahtukoon sinun tahtosi minun elämässäni”.
Toivotan sinulle Siunattua syksyä. Heimo
Syksy saapuu!
Katsoessamme ulos luontoon, huomaamme puiden lehtien alkaneen kellastua.
Syksy tekee tuloaan. Monella on kiire poimimaan puolukoita, noita punaisia supermarjoja, jotka sisältävät terveellisiä aromeja. Toiset rakastavat syksyistä sienimetsää ja sen antimia.
Syksy tuo ihmisten mieliin monenlaisia ajatuksia. Toisille syksy väriloistoineen on vuodenajoista kaunein. Joillekin syksyn sateet ja tuulet aiheuttavat jopa masennusta ja toivottomuutta.
Samalla kun puut ja pensaat pudottavat lehtensä, niissä on uuden elämän alku. Kesällä valmistuu uudet silmut jälleen uuteen elämään.
Jumala on tehnyt kaiken niin kauniisti ja ajallaan. Luonnossa ei mikään ole sattuman varassa, vaan kaikella on tarkoituksensa ja tehtävänsä.
Ihmisen elämäkin on määrätynlaista kiertokulkua. Me synnymme, kasvamme ja samaan aikaan vähitellen vanhenemme. Meille on annettu etsikkoaika, jolloin voimme löytää Jumalan ja tarkoituksen elämällemme. Sanoohan Raamattu Sarnaajan kirjassa 12: 1 ”Muista Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin pahat päivät tulevat”. Monet löytävät todella Luojan ja Jumalan jo nuoruudessaan. Miten suurta onkaan, kun on löytänyt Jumalan ja tarkoituksen elämälleen, saanut kokea syntien anteeksisaamisen ja löytänyt yhteyden Jeesukseen. Tämä on kuin uuden elämän ihme.
Kuuluuko tämä uuden elämän löytäminen kaikille?
Sinä, joka kipuilet epäonnistumisien ja syyllisyyden kanssa, masennuksen ja murheen täyttäessä elämäsi. Sinä, joka et näe mitään valonpilkettä missään, juuri sinulle kuuluu tämä Jeesuksen kehoitus: ”Tulkaa minun tyköni kaikki työtä tekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon”( Matt. 11:28). Jeesuskin oli kiusattu niinkuin mekin, mutta Hän kuoli ristillä ja sai aikaan iankaikkisen sovituksen ja Raamattu kertoo, että” kaikille jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi”.
Tässä tapahtuu se luonnon ihme mikä on syksyn sanoma: vanha kuolee pois antaakseen tilaa uudelle elämälle.
Sinun vanha elämäsi kuolee ja saat syntyä uuteen elämään Jumalan yhteydessä.
Jumala haluaa tehdä sinun elämässäsi uutta. On vain kysymys siitä, haluatko sinä Jumalan tulevan elämääsi, se on sinusta kiinni. Siksi toivon sinunkin sanovan, minkä itsekin olen omalla kohdallani kerran sanonut: ”Tapahtukoon sinun tahtosi minun elämässäni”.
Toivotan sinulle Siunattua syksyä. Heimo
Syyskuu
Kuka on oikea lähetyssaarnaaja?
Joskus sunnuntai-iltaisin käyn nuorimman poikani kanssa suosikkigrillissämme syömässä. Yleensä hän tilaa suuren kanakebabin ja minä saman ruoan, mutta lasten annoksen. Se huvittaa yleensä turkinkielisiä ravintolan omistajia varsin paljon – mutta mitäs´ teet, kun nuoremmat kasvavat ohitse ja tarvitsevat yhä enemmän ravintoa. Muutamia kertoja olen ”erehtynyt” kertomaan kebabin laittajille työmatkoistani lähetyskentille, vaikken varsinaisesti tiedäkään heidän uskonnollisista taustoistaan. Eilen ajattelin mielessäni että onkohan se oikeata lähetystyötä, jos noin vain vahingossa ajautuu keskusteluissaan hengellisaiheisiin teemoihin - ja jos vastaanottaja on ulkomaalainen? Onko etnisyys jumalallisissa maailmoissa tärkeämpi ehto lähetystyölle kuin maantieteelliset rajat?
Kun kotimatkalla rupesimme keskustelemaan pojan työharjoittelupaikasta ja siitä, minne hän voisi mennä harjoittelemaan, niin kertoipahan vain yht´ äkkiä, että voisi tulla vaikkapa työpaikalleni harjoittelemaan, jos saisi ... Hän oli nimittäin ajatellut tulevaisuudessa voivansa tulla vaikkapa lähetyssaarnaajaksi! Vaatimattomasti hän tiedusteli, mitä lahjoja ja kykyjä oikealta lähetyssaarnaajalta vaaditaan? Kotiinpäin ajellessani rupesin asiaa pohdiskelemaan hiukan syvällisemmin. Olinkohan muutoin edes itsekään ihan oikea lähetyssaarnaaja, kun enimmäkseen työskentelen pastorina Göteborgissa ja lähetystyön merkeissä matkustelin vain 50 prosenttia virastani.
Kun Aabraham sai Saaransa kanssa kutsun lähteä maastaan, suvustaan ja isänsä kodista siihen maahan, jonka Jumala hänelle osoitti – tehdäkseen Jumalan nimen tunnetuksi kaikkien kansojen keskuudessa – niin olikohan edes hän oikea lähetyssaarnaaja, tai Joona joka kalan vatsan kautta lopulta ajautui Niiniveen kaupunkiin?
Siirtolaisetkin tarvitsevat Jeesusta!
Pari vuotta sitten vein Liettuan helluntaiherätyksen johtajan Rimantas Kupstysin Tukholman Finska Filadelfian maahanmuuttajien kokoukseen, jonne 120 pakolaista tuli kuuntelemaan hengellistä musiikkia ja Jumalan Sanaa. Kahvilassa heille tarjottiin maukasta ruokaa ja ennen kotiinlähtöä he saivat myös mukaansa seurakuntalaisten keräämiä vaatteita.
Kun tilaisuuden johtaja lopuksi kysyi, kuinka moni heistä oli ensimmäistä kertaa elämässään kristillisessä kokouksessa – kirkossa – noin 50 heistä kohotti kätensä ilmaan. Tilaisuuden jälkeen keskustellessani joidenkin kanssa, ymmärsin että monet olivat hyvin otettuja selkeästä evankeliumin julistuksesta, joka tuulahduksen tavoin antoi heidän elämälleen aivan uudet ulottuvuudet. Mutta anteeksi kysymykseni: Oliko tuo illan tilaisuus suomalaisessa seurakunnassa sittenkään ihan oikeata lähetystyötä? Ja jos se oli, niin mikä osa siitä – se että kuljetin saarnaajan omalla autollani kirkolle, arabian kielelle tulkattu puhe, maukkaat tarjottavat, ahkeruudella kerätyt vaatteet, vai upeasti laulavan romanisolistin herkät soinnut ja sävelet?
Kun vuosia sitten sain mahdollisuuden tutkia isoäitini kuoleman jälkeistä jäämistöä, niin käsiini osui sattumalta hänen kirjoittamansa kirje, jonka olin autuaallisesti unohtanut. Siinä hän kertoi miten hän lähes joka päivä rukoili, että minusta tulisi vanhempana lähetyssaarnaaja. Kun 30 vuotta kirjeen kirjoittamisen jälkeen luin uudestaan viestin kellastuneita lehtiä, sydämeni murtui kokonaan ja kyselin mielessäni, jos ehkä sittenkin voisin joskus tulla Herran ihan oikeaksi lähettilääksi. Jos vaikka voisin välittää hyvän sanoman niille kansoille, jotka eivät milloinkaan ole kuulleet evankeliumia. Silloin minustakin voisi joskus vanhana vielä tulla ihan oikea lähetyssaarnaaja, vaikka nuo kansat sitten asuisivatkin kotikaupungissani, tai vaikkapa vain minun naapurissani.
Rauli Lehtonen
Kuka on oikea lähetyssaarnaaja?
Joskus sunnuntai-iltaisin käyn nuorimman poikani kanssa suosikkigrillissämme syömässä. Yleensä hän tilaa suuren kanakebabin ja minä saman ruoan, mutta lasten annoksen. Se huvittaa yleensä turkinkielisiä ravintolan omistajia varsin paljon – mutta mitäs´ teet, kun nuoremmat kasvavat ohitse ja tarvitsevat yhä enemmän ravintoa. Muutamia kertoja olen ”erehtynyt” kertomaan kebabin laittajille työmatkoistani lähetyskentille, vaikken varsinaisesti tiedäkään heidän uskonnollisista taustoistaan. Eilen ajattelin mielessäni että onkohan se oikeata lähetystyötä, jos noin vain vahingossa ajautuu keskusteluissaan hengellisaiheisiin teemoihin - ja jos vastaanottaja on ulkomaalainen? Onko etnisyys jumalallisissa maailmoissa tärkeämpi ehto lähetystyölle kuin maantieteelliset rajat?
Kun kotimatkalla rupesimme keskustelemaan pojan työharjoittelupaikasta ja siitä, minne hän voisi mennä harjoittelemaan, niin kertoipahan vain yht´ äkkiä, että voisi tulla vaikkapa työpaikalleni harjoittelemaan, jos saisi ... Hän oli nimittäin ajatellut tulevaisuudessa voivansa tulla vaikkapa lähetyssaarnaajaksi! Vaatimattomasti hän tiedusteli, mitä lahjoja ja kykyjä oikealta lähetyssaarnaajalta vaaditaan? Kotiinpäin ajellessani rupesin asiaa pohdiskelemaan hiukan syvällisemmin. Olinkohan muutoin edes itsekään ihan oikea lähetyssaarnaaja, kun enimmäkseen työskentelen pastorina Göteborgissa ja lähetystyön merkeissä matkustelin vain 50 prosenttia virastani.
Kun Aabraham sai Saaransa kanssa kutsun lähteä maastaan, suvustaan ja isänsä kodista siihen maahan, jonka Jumala hänelle osoitti – tehdäkseen Jumalan nimen tunnetuksi kaikkien kansojen keskuudessa – niin olikohan edes hän oikea lähetyssaarnaaja, tai Joona joka kalan vatsan kautta lopulta ajautui Niiniveen kaupunkiin?
Siirtolaisetkin tarvitsevat Jeesusta!
Pari vuotta sitten vein Liettuan helluntaiherätyksen johtajan Rimantas Kupstysin Tukholman Finska Filadelfian maahanmuuttajien kokoukseen, jonne 120 pakolaista tuli kuuntelemaan hengellistä musiikkia ja Jumalan Sanaa. Kahvilassa heille tarjottiin maukasta ruokaa ja ennen kotiinlähtöä he saivat myös mukaansa seurakuntalaisten keräämiä vaatteita.
Kun tilaisuuden johtaja lopuksi kysyi, kuinka moni heistä oli ensimmäistä kertaa elämässään kristillisessä kokouksessa – kirkossa – noin 50 heistä kohotti kätensä ilmaan. Tilaisuuden jälkeen keskustellessani joidenkin kanssa, ymmärsin että monet olivat hyvin otettuja selkeästä evankeliumin julistuksesta, joka tuulahduksen tavoin antoi heidän elämälleen aivan uudet ulottuvuudet. Mutta anteeksi kysymykseni: Oliko tuo illan tilaisuus suomalaisessa seurakunnassa sittenkään ihan oikeata lähetystyötä? Ja jos se oli, niin mikä osa siitä – se että kuljetin saarnaajan omalla autollani kirkolle, arabian kielelle tulkattu puhe, maukkaat tarjottavat, ahkeruudella kerätyt vaatteet, vai upeasti laulavan romanisolistin herkät soinnut ja sävelet?
Kun vuosia sitten sain mahdollisuuden tutkia isoäitini kuoleman jälkeistä jäämistöä, niin käsiini osui sattumalta hänen kirjoittamansa kirje, jonka olin autuaallisesti unohtanut. Siinä hän kertoi miten hän lähes joka päivä rukoili, että minusta tulisi vanhempana lähetyssaarnaaja. Kun 30 vuotta kirjeen kirjoittamisen jälkeen luin uudestaan viestin kellastuneita lehtiä, sydämeni murtui kokonaan ja kyselin mielessäni, jos ehkä sittenkin voisin joskus tulla Herran ihan oikeaksi lähettilääksi. Jos vaikka voisin välittää hyvän sanoman niille kansoille, jotka eivät milloinkaan ole kuulleet evankeliumia. Silloin minustakin voisi joskus vanhana vielä tulla ihan oikea lähetyssaarnaaja, vaikka nuo kansat sitten asuisivatkin kotikaupungissani, tai vaikkapa vain minun naapurissani.
Rauli Lehtonen
Elokuun sanoma
Elokuu 2022
Kärsimyksen monet kasvot.
Ps 22:25 Sillä hän (Herra) ei halveksi kurjan kärsimystä, ei katso sitä ylen, eikä kätke
häneltä kasvojansa, vaan kuulee hänen avuksihuutonsa.
Huonovointisuus voi olla joko, fyysistä tai psyykkistä. Molemmissa tapauksissa
kärsimys voi olla hyvin tuskallista ja kiusallistakin.
Raamatussa Psalmissa 22 kunigas Daavid kirjoittaa: ”Jumalani, Jumalani, miksi
minut hylkäsit? Miksi olet kaukana, et auta minua, et kuule valitukseni sanoja?
Jumalani, minä huudan päivällä, mutta sinä et vastaa, ja yöllä, enkä voi vaieta”.
Joskus kärsimys voi tuntua samanlaiselta kuin, josta Daavid kirjoittaa hyvin
toivottomassa olotilassa. Tuntuu, ettei saa apua mistään. Joskus ajattelee, ettei
kukaan ymmärrä, kun tuska on jokapäiväistä, eikä apua löydy.
Lääkärikäynnit voivat lisääntyä iän mukana eri sairauksien johdosta tai jos on
sattunut joku onnettomuus. Nämä vaikuttavat meidän jokapäiväiseen elämäämme hyvin
paljon. Kärsimys on osana ihmiselämää. Miksi minä kärsin? Miksi minulle on tapahtunut
näin? Tämä on väärin? Eikö tämä jo lopu? Eikö Jumala kuule minua? Miksi et auta? Miksi et
kuule? Oletko sinä hylännyt minut? Kärsimys on aina ollut ihmisen ei-toivottu
matkakumppani. Siitä ei pääse eroon, vaikka kuinka toivoisi. Välillä sen kokee kipeämmin,
välillä helpottaa. Kärsimys on ihmisenä olemisen vaikeinta puolta. Kärsimyksestä ei ole
oikotietä vapauteen. Se on käytävä läpi, mutta sen voi tehdä yhdessä Jumalan
kanssa tai ilman häntä. Jumalaan turvautuminen syventää uskoa ja vie lopulliseen
pelastukseen. Jumalasta luopuminen johtaa katkeruuteen ja vihaan. Kärsimys
itsessään ei jalosta ihmistä vaan se, mihin hän sen keskellä turvautuu.Kärsimys voi
kääntyä siunaukseksi, mutta voi koitua myös tuhoksi.
Sisäinen paraneminen voi tapahtua Jumalan tekona hetkessä tai sitten se voi olla
pitempi ajanjakso. Fyysinen paraneminen on myös mahdollista, kun Jumalan
armoon luottaen sitä Häneltä pyydämme. Miksi kaikki eivät parane sisäisesti tai
fyysisesti? Siihen vain Jumala suuruudessaan voi antaa vastauksen, jos Hän sen
hyväksi näkee.
(Jesajan kirja 52:14 – 53:5). ”Monet kauhistuvat häntä – sillä niin runneltu, ei enää
ihmisen kaltainen…Hän oli ylenkatsottu,ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja
sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme
minäkään pitäneet. Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän
kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja
vaivaamana,mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu
meidän pahojen tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä
rauha olisi, ja hänen haavojensa kautta me olemme parantuneet”
Jesajan kirjan kuvaus on Jeesuksen Kristuksen kärsimyksistä. Tämän vuoksi hän
tietää tarkkaan miltä meistä tuntuu, kun ihminen kärsii elämän eri tilanteissa
fyysisesti, tai on tuskaa sydämessä.
Ps 50:15 on hätänumero Jumalalle kun tarve on suuri ja syvä:
”Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua."
Tämä hätänumero 5015 on avoinna 24 tuntia vuorokaudessa. Jumalalle me voimme kertoa asioita ja huolia aina, kun tarvetta ilmenee. ”Katso, ei Herran käsi ole liian lyhyt auttamaan, eikä hänen korvansa kuuro kuulemaan”.
Hyvää elokuuta.
Reino Pitkänen
Goteborgin Suomalainen Helluntaiseurakunta järjestää teemapäivät:
Sisäinen paraneminen ja vanhenemisen haasteet.
Ajankohta:27 ja 28 elokuuta Helluntaikirkossa Redbergsvägen 19.
Tilaisuudet Lau 27.8 klo 15 Luento 1: Elämän arvet sisimmässämme.
Kysymyksiä ?
n. klo 16 Tarjoilutauko
klo 16,45 Luento 2: Toipumisen avaimia.
Kysymyksiä ?
Sun 28.8 klo 14 Aiheena: Parantava rakkaus
Vieraana suomesta on Elli Meklin
Perheterapeutti ja kouluttaja.
Tervetuloa rakentumaan !
Kärsimyksen monet kasvot.
Ps 22:25 Sillä hän (Herra) ei halveksi kurjan kärsimystä, ei katso sitä ylen, eikä kätke
häneltä kasvojansa, vaan kuulee hänen avuksihuutonsa.
Huonovointisuus voi olla joko, fyysistä tai psyykkistä. Molemmissa tapauksissa
kärsimys voi olla hyvin tuskallista ja kiusallistakin.
Raamatussa Psalmissa 22 kunigas Daavid kirjoittaa: ”Jumalani, Jumalani, miksi
minut hylkäsit? Miksi olet kaukana, et auta minua, et kuule valitukseni sanoja?
Jumalani, minä huudan päivällä, mutta sinä et vastaa, ja yöllä, enkä voi vaieta”.
Joskus kärsimys voi tuntua samanlaiselta kuin, josta Daavid kirjoittaa hyvin
toivottomassa olotilassa. Tuntuu, ettei saa apua mistään. Joskus ajattelee, ettei
kukaan ymmärrä, kun tuska on jokapäiväistä, eikä apua löydy.
Lääkärikäynnit voivat lisääntyä iän mukana eri sairauksien johdosta tai jos on
sattunut joku onnettomuus. Nämä vaikuttavat meidän jokapäiväiseen elämäämme hyvin
paljon. Kärsimys on osana ihmiselämää. Miksi minä kärsin? Miksi minulle on tapahtunut
näin? Tämä on väärin? Eikö tämä jo lopu? Eikö Jumala kuule minua? Miksi et auta? Miksi et
kuule? Oletko sinä hylännyt minut? Kärsimys on aina ollut ihmisen ei-toivottu
matkakumppani. Siitä ei pääse eroon, vaikka kuinka toivoisi. Välillä sen kokee kipeämmin,
välillä helpottaa. Kärsimys on ihmisenä olemisen vaikeinta puolta. Kärsimyksestä ei ole
oikotietä vapauteen. Se on käytävä läpi, mutta sen voi tehdä yhdessä Jumalan
kanssa tai ilman häntä. Jumalaan turvautuminen syventää uskoa ja vie lopulliseen
pelastukseen. Jumalasta luopuminen johtaa katkeruuteen ja vihaan. Kärsimys
itsessään ei jalosta ihmistä vaan se, mihin hän sen keskellä turvautuu.Kärsimys voi
kääntyä siunaukseksi, mutta voi koitua myös tuhoksi.
Sisäinen paraneminen voi tapahtua Jumalan tekona hetkessä tai sitten se voi olla
pitempi ajanjakso. Fyysinen paraneminen on myös mahdollista, kun Jumalan
armoon luottaen sitä Häneltä pyydämme. Miksi kaikki eivät parane sisäisesti tai
fyysisesti? Siihen vain Jumala suuruudessaan voi antaa vastauksen, jos Hän sen
hyväksi näkee.
(Jesajan kirja 52:14 – 53:5). ”Monet kauhistuvat häntä – sillä niin runneltu, ei enää
ihmisen kaltainen…Hän oli ylenkatsottu,ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja
sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme
minäkään pitäneet. Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän
kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja
vaivaamana,mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu
meidän pahojen tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä
rauha olisi, ja hänen haavojensa kautta me olemme parantuneet”
Jesajan kirjan kuvaus on Jeesuksen Kristuksen kärsimyksistä. Tämän vuoksi hän
tietää tarkkaan miltä meistä tuntuu, kun ihminen kärsii elämän eri tilanteissa
fyysisesti, tai on tuskaa sydämessä.
Ps 50:15 on hätänumero Jumalalle kun tarve on suuri ja syvä:
”Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua."
Tämä hätänumero 5015 on avoinna 24 tuntia vuorokaudessa. Jumalalle me voimme kertoa asioita ja huolia aina, kun tarvetta ilmenee. ”Katso, ei Herran käsi ole liian lyhyt auttamaan, eikä hänen korvansa kuuro kuulemaan”.
Hyvää elokuuta.
Reino Pitkänen
Goteborgin Suomalainen Helluntaiseurakunta järjestää teemapäivät:
Sisäinen paraneminen ja vanhenemisen haasteet.
Ajankohta:27 ja 28 elokuuta Helluntaikirkossa Redbergsvägen 19.
Tilaisuudet Lau 27.8 klo 15 Luento 1: Elämän arvet sisimmässämme.
Kysymyksiä ?
n. klo 16 Tarjoilutauko
klo 16,45 Luento 2: Toipumisen avaimia.
Kysymyksiä ?
Sun 28.8 klo 14 Aiheena: Parantava rakkaus
Vieraana suomesta on Elli Meklin
Perheterapeutti ja kouluttaja.
Tervetuloa rakentumaan !
Lomakuukausi
Osaatko kävellä veden päällä?
Eräs luterilainen pappi ja baptistikirkon pastori olivat varsin innokkaat kalastajat. Kerran he pyysivät katolisen kirkon papin mukaansa kalaan. Kohta sen jälkeen kun he olivat lähteneet veneellä vesille ja ruvenneet heittämään uistinta, jäi luterilaisen papin ongenkoukku pohjaan kiinni. Rauhallisesti hän kuitenkin otti kengät jalastaan, kumarsi päänsä hetkeksi, kävi yli laidan ja lähti kävelemään vettä pitkin siihen suuntaan, jonne siima osoitti – irrotti hetken päästä koukun ja käveli vettä pitkin takaisin veneeseen!
Hetken päästä baptistipastorin koukkukin jäi pohjaan kiinni. Hän otti saappaat pois, painoi päänsä alas ja lähti hänkin veneestä ja kulki vettä pitkin koukkuaan irrottamaan ja käveli samaa tietä takaisin kuin luterilainen pappi hetkeä aikaisemmin – takaisin veneeseen. Uskomatonta, ajatteli heidän katolilainen virkaveljensä.
Muutamat kalat saatuaan katolisen papin koukku jäi sekin kiinni, johonkin veden alla olevaan oksaan. Hän ei ollut koskaan elämänsä aikana kulkenut veden päällä, mutta kun toiset kerran onnistuivat, niin hänkin päätti yrittää. Hiukan epävarmana hän laski onkensa veneeseen ja rupesin verkalleen ottamaan kenkiä pois jalasta, teki ristinmerkin, suuntasi vielä hetkeksi katseensa ystäviinsä ja hyppäsi yli laidan – ja vajosi samassa hetkessä veden alle!
Luterilainen pappi ja baptistipastori iskivät samalla toisilleen viekkain mielin silmää ja kysyivät toisiltaan: - Olisiko meidän sittenkin pitänyt kertoa hänelle mihin kohtaan kivet oli veden alla piilotettu?
Minä en osaa kertoa teille mihin kohtaan kivet on kätketty, tai mitä reittiä sinun on näennäisesti veden päällä kuljettava. Mutta voin kertoa miten veden päällä voi kävellä, vaikkei kiviä olisikaan!
Kolme ehtoa Matteuksen evankeliumissa (14:22-33) näemme, että veden päällä kävelemiseksi pitää täyttää kolme ehtoa. Ensimmäiseksi tarvitsemme Jeesuksen kutsun. Jos ja kun Kristus sanoo ”tule”, silloin vesi kantaa. Silloin emme tarvitse kiviä, jotka ovat pinnan alla kätkössä. Ilman Jeesuksen selkeitä sanoja, voi vain suositella, että veden päällä kävelemisestä luovutaan, ellemme halua papin tavoin kastella vaatteitamme.
Toisena ehtona on luottava usko Jeesukseen. Tulee määrätietoisesti luottaa, että Kristus todellakin tarkoittaa sitä mitä Hän sanoo. Luottamus Jeesukseen ilmenee siinä, kun Hänen sanansa kehotuksen mukaan ojennetaan jalat yli veneen laidan ja ruvetaan kävelemään vettä pitkin. Ellei tästä ole selkeätä varmuutta, on parempi jäädä veneeseen odottamaan.
Kolmantena välttämättömyytenä on jatkuva yhteys Jeesukseen. Myös veden päällä kävellessämme meidän tulee katsoa Kristukseen, ei jalkojemme eteen! Kun Pietari suuntasi silmänsä keskitetysti Jeesukseen, onnistui hän jatkamaan matkaansa veden päällä. Mutta kun huomio veltostui ja hän rupesi katselemaan ympärilleen, silloin myrskyisä tuuli ja korkeat laineet rupesivat pelottamaan ja samassa hän rupesi vajoamaan veden alle.
Ehkä meidän tulisi pohtien mietiskellä tätä Raamatun kertomusta, ennen kuin suuntaamme uhkarohkeasti askeleitamme veden laidan toiselle puolelle. Älkäämme myöskään unohtako, että Hän on luvannut olla joka päivä meidän kanssamme – silloinkin kun laineet käyvät korkeina ja ympärillämme myrskyää.
Rauli Lehtonen (käännös vironkielisestä Teataja-lehdestä, vuosi 2013)
Osaatko kävellä veden päällä?
Eräs luterilainen pappi ja baptistikirkon pastori olivat varsin innokkaat kalastajat. Kerran he pyysivät katolisen kirkon papin mukaansa kalaan. Kohta sen jälkeen kun he olivat lähteneet veneellä vesille ja ruvenneet heittämään uistinta, jäi luterilaisen papin ongenkoukku pohjaan kiinni. Rauhallisesti hän kuitenkin otti kengät jalastaan, kumarsi päänsä hetkeksi, kävi yli laidan ja lähti kävelemään vettä pitkin siihen suuntaan, jonne siima osoitti – irrotti hetken päästä koukun ja käveli vettä pitkin takaisin veneeseen!
Hetken päästä baptistipastorin koukkukin jäi pohjaan kiinni. Hän otti saappaat pois, painoi päänsä alas ja lähti hänkin veneestä ja kulki vettä pitkin koukkuaan irrottamaan ja käveli samaa tietä takaisin kuin luterilainen pappi hetkeä aikaisemmin – takaisin veneeseen. Uskomatonta, ajatteli heidän katolilainen virkaveljensä.
Muutamat kalat saatuaan katolisen papin koukku jäi sekin kiinni, johonkin veden alla olevaan oksaan. Hän ei ollut koskaan elämänsä aikana kulkenut veden päällä, mutta kun toiset kerran onnistuivat, niin hänkin päätti yrittää. Hiukan epävarmana hän laski onkensa veneeseen ja rupesin verkalleen ottamaan kenkiä pois jalasta, teki ristinmerkin, suuntasi vielä hetkeksi katseensa ystäviinsä ja hyppäsi yli laidan – ja vajosi samassa hetkessä veden alle!
Luterilainen pappi ja baptistipastori iskivät samalla toisilleen viekkain mielin silmää ja kysyivät toisiltaan: - Olisiko meidän sittenkin pitänyt kertoa hänelle mihin kohtaan kivet oli veden alla piilotettu?
Minä en osaa kertoa teille mihin kohtaan kivet on kätketty, tai mitä reittiä sinun on näennäisesti veden päällä kuljettava. Mutta voin kertoa miten veden päällä voi kävellä, vaikkei kiviä olisikaan!
Kolme ehtoa Matteuksen evankeliumissa (14:22-33) näemme, että veden päällä kävelemiseksi pitää täyttää kolme ehtoa. Ensimmäiseksi tarvitsemme Jeesuksen kutsun. Jos ja kun Kristus sanoo ”tule”, silloin vesi kantaa. Silloin emme tarvitse kiviä, jotka ovat pinnan alla kätkössä. Ilman Jeesuksen selkeitä sanoja, voi vain suositella, että veden päällä kävelemisestä luovutaan, ellemme halua papin tavoin kastella vaatteitamme.
Toisena ehtona on luottava usko Jeesukseen. Tulee määrätietoisesti luottaa, että Kristus todellakin tarkoittaa sitä mitä Hän sanoo. Luottamus Jeesukseen ilmenee siinä, kun Hänen sanansa kehotuksen mukaan ojennetaan jalat yli veneen laidan ja ruvetaan kävelemään vettä pitkin. Ellei tästä ole selkeätä varmuutta, on parempi jäädä veneeseen odottamaan.
Kolmantena välttämättömyytenä on jatkuva yhteys Jeesukseen. Myös veden päällä kävellessämme meidän tulee katsoa Kristukseen, ei jalkojemme eteen! Kun Pietari suuntasi silmänsä keskitetysti Jeesukseen, onnistui hän jatkamaan matkaansa veden päällä. Mutta kun huomio veltostui ja hän rupesi katselemaan ympärilleen, silloin myrskyisä tuuli ja korkeat laineet rupesivat pelottamaan ja samassa hän rupesi vajoamaan veden alle.
Ehkä meidän tulisi pohtien mietiskellä tätä Raamatun kertomusta, ennen kuin suuntaamme uhkarohkeasti askeleitamme veden laidan toiselle puolelle. Älkäämme myöskään unohtako, että Hän on luvannut olla joka päivä meidän kanssamme – silloinkin kun laineet käyvät korkeina ja ympärillämme myrskyää.
Rauli Lehtonen (käännös vironkielisestä Teataja-lehdestä, vuosi 2013)