JOULUKUU 2022
HOOSIANNA, DAAVIDIN POJALLE!
Hoosianna, Daavidin Poika, kiitetty olkoon Hän!
Kiitetty Daavidin poika, joka tulee Herran nimeen!
Tätä kirjoittaessani maa on saanut valkoisen lumipeitteen pitkän ja aika lämpimän tuntuisen syksyn jälkeen. Marraskuun lopulla laulettiin Hoosiannaa Daavidin Pojalle ja joulun odotus käynnistyi.
Jeesus Kristus, meidän Vapahtajamme, syntyi pimeään maailmaan. Hän antoi meille Joulun. Tuo ihmeellinen Rauhanruhtinas alistui Isän tahtoon ja syntyi ihmisenä nuoren Maria-äidin kautta tuomaan toivoa ihmiskunnalle sovittamalla syntimme Ristin puulla. Uskomalla Hänen sovintoverensä voimaan, me saamme vastaan ottaa syntien anteeksi saamisen ja iankaikkisen elämän.
Rauhanruhtinas! Me tarvitsemme Sinua!
Tämänkin vuoden aikana on maailmassa ollut sotaa, kapinaa, vihaa ja tuhoa monin paikoin. Ihmiset pelkäävät ja rukoilevat rauhaa. Vaikka meillä ei nyt ole ulkoista sotaa tässä maassa, mielet ovat olleet monesti niiden luona, jotka kärsivät taistelujen keskellä. Koitetaan ojentaa auttavaa kättä edes jossain muodossa, että elämä voisi jatkua. Meillä on ollut niin äärettömän hyvät olot moneen muuhun maahan verrattuna. On ollut vettä ja sähköä, ruokaa ja juomaa ja ylen paljon muutakin, mikä monelta puuttuu.
Onko Taivaallinen Isämme saanut kiitoksemme kaikesta tästä?
Näitä etuja on alettu nyt kaventaa ja kehoitetaan säästämään vettä ja sähköä ja ruokatarpeet kallistuvat vähin erin. Pitää opetella ”kaventamaan leipää” ja välttää tuhlausta.
Joka tapauksessa elämme joulun odotuksessa. Suunnittelemme jopa myyjäisiä!
Voimme jakaa omastamme ja auttaa edes vähän todella avun tarpeessa olevia.
Jeesus opetti:”Autuaampi on antaa kuin ottaa”. Kyllä siitä hyvän mielen saa.
JUMALA antoi meille esimerkin. Hän antoi rakkaimpansa, oman ainosyntyisen Poikansa, että meillä olisi elämä ja yltäkylläisyys.
Tapahtui Beetlehemissä
Luuk. 2: 6-7
”Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet SEIMEEN, koska heille ei ollut tilaa majatalossa.” Näin syntyi joulun lapsi, Meidän Vapahtajamme.
Siunaus sinun jouluusi! Anna-Liisa Lindeman